Kolumni: Isillä on aina ikävä sua

Eilen olit hätinä polveen asti. Pian oot pitempi kuin mä. Just rattailla vielä työnsin. Nyt en enää pysy perässä. Sä katsot mua hymyillen, kun on taas isi pihalla. En tajuu xboxii, enkä tubettajii, mut koitan antaa rakkautta. Ja sä tiedät, että missä menenkin, oon yhtä lähellä kuin lähin puhelin. Huoles tahdon aina karkoittaa. Isillä on aina ikävä sua. Näin muotoili Jari Helin ja Vesa Jokinen.

Sanoihin on helppo yhtyä. Ei sillä, että niihin olisi helppo yhtyä, mutta niihin on helppo samaistua.

Elämäni mullistui neljä vuotta sitten, kun tuo ruskeasilmäinen tyttö näytti minulle elämän uuden järjestyksen. Sittemmin näitä järjestyksenvalvojia on tullut kaksi lisää. ”Sinisilmäisiä” pellavapäitä he ovat kaikki.

Hieman vajaa vuosi sitten kirjailin näin: ”Ja minä, käsi vatsaani vasten mietin ei se niin mene.

Olkoon terve tai ei, minä rakastan jo nyt. Vahva tai hauras, siellä on ihmeeni toteutunut.

Ihan yhtä täysillä rakastan, vaikka olisi eri muotista kuin muut, vaikka osaset eri järjestykseen laitettu tai erilaisiksi luodut luut.

Sillä ei se mene. `Kunhan on terve.` Se menee. Kunhan on elämässä kiinni. Kunhan selviää. Kunhan sellaisen aarteen syliinsä asti saa. Enkä minä rakasta kunhan. Minä rakastan, vaikka tulisi mitä.” Näin runoili Alisa Martikainen.

Me olemme nähneet vihan. Me olemme nähneet rakkauden.

Olemme olleet vierekkäin ja tunteneet kaiken. Katseitamme emme aina näe, mutta varmasti mietimme, josko kaikki on kunnossa.

Älä sinä tuhlaa aikaasi miettimällä näitä, jätä se minulle, jatkamme siitä sitten aikanamme yhdessä.

Kaiken se ottaa, kaiken se antaa, kaiken se kestää – ystävyys.

Tämä ystävyys ei koskaan katoa, se muuttaa vain muotoaan, vain syntyäkseen uudelleen.

Jos ympärilläsi on ystävä tai useampi, anna hänelle nyt ajatus. Ajattele häntä ja teidän yhteistä elämäänne juhlana. Anna ajatus teille, kaikille niille tärkeille hetkille, joita jaatte.

Jos sanot ystävällesi mitä sattuu, niin se sattuu mitä sanot. Yhtä paljon sattuvat sanat, jotka jätät sanomatta.

Jos sinulla on ystävä – anna hänen tietää kuinka tärkeä.

Minä en rakasta kunhan. Minä rakastan, vaikka tulisi mitä. Kolmea parasta ystävääni – vanhempana, auktoriteettina, mutta ennen kaikkea ystävänä.

Alussa puhuin elämäni mullistuksesta, joka tapahtui neljä vuotta sitten. Toinen, yhtä suuri, mullistus tapahtui viikko sitten:

Sieltä se tuli kuin puolihuolimattomasti, ohimennen.

Ensimmäinen kerta, kun sain kääntää rintani äänen suuntaan, josta kuului ”isi”.

Se oli minun ensimmäinen. Muistatko sinä ensimmäisen kertasi, kun kyynel tuli oikeasta silmästä – ilosta, ja vain yhdestä sanasta.

Isi.