Ilomantsin hyvinvointilautakunta hyväksyi 4. marraskuuta kokouksessaan Pogostan koulun lukuvuosisuunnitelma lukuvuodeksi 2026–2027. Siinä korostetaan oppilaiden arjen aktiivisuutta sekä hyvinvoinnin edistämistä.
Pogostan koulussa lukuvuoden teemana on "Virtaa päivään, voimaa oppimiseen", jonka tavoitteena on lisätä oppilaiden aktiivisuutta ja hyvinvointia koulupäivän aikana. Liikkumista lisätään sekä oppitunneilla että välitunneilla, ja liikunnallisen elämäntavan edistäminen tuodaan osaksi koko koulun toimintakulttuuria uuden perusopetuslain muutoksen mukaisesti.
Hyvinvointityötä toteutetaan suunnitelmallisesti niin sanotun hyvinvointikellon avulla. Kellossa on neljä teemaa, turvallisesti yhdessä, rauhallisesti yhdessä, yksilöinä yhdessä ja positiivisesti yhdessä eteenpäin, jotka ohjaavat oppilaiden vuorovaikutus-, tunne- ja vahvuustaitojen kehittämistä. Samalla painotetaan turvallisuutta, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, jotka ovat nousseet koulun arvojen keskiöön keväällä 2026 käynnistetyn arvotyöskentelyn myötä.
Kodin ja koulun välistä yhteistyötä kehitetään Pedanetin suunnitelmallisen käytön avulla, jotta tiedonkulku huoltajien ja koulun välillä olisi entistä sujuvampaa ja ajantasaisempaa.
Lukuvuosisuunnitelman tavoitteena on rakentaa turvallinen, hyvinvointia edistävä ja oppimiseen kannustava kouluyhteisö, jossa jokainen oppilas voi kasvaa, oppia ja osallistua yhteisön toimintaan.
Hyvinvointilautakunta päätti, että Ilomantsiin ehdotettua matkailulukiota ei perusteta, vaan matkailulukioaloite otetaan huomioon Ilomantsin lukion tulevassa painotuksessa.
Lukion opetussuunnitelmaan lisätään luonnon ja matkailun suuntaisia opintojaksoja. Myös yhteistyötä muiden alueen lukioiden, kuten Lieksan ja Nurmeksen, kanssa kehitetään. Lisäksi lukiolaiset voivat jo nyt sisällyttää opintoihinsa matkailuun liittyviä opintoja muista oppilaitoksista.
Aloitteen matkailulukion perustamisesta teki matkailuyrittäjä Jouko Heimonen, joka aloitetta tehdessään huomioi paikkakunnan matkailulliset vahvuudet, kuten erämaaluonnon, ortodoksisen kulttuurin ja rajaseudun erityispiirteet. Esiin on noussut myös matkailuyrittäjien huoli työntekijöiden saamisesta paikkakunnalle.